Raahen krivut

Kripu on perinteinen raahelainen leivonnainen, joka muistuttaa sokerissa pyörittelemätöntä donitsia tai munkkia mutta joka ei missään tapauksessa ole niistä kumpikaan. Rakenteeltaan kripu muistuttaa enemmän donitsia, mutta maku ei ole läheskään niin sokerinen. Minulla on jo pitkään ollut aikomuksena kokeilla kripujen tekoa, ja tänään sitten tartuin härkää sarvista. Ohjeen nappasin Raahen matkailuoppaiden sivuilta: "Raahen kripu eijjoo mikkää munkkirinkula - eikä takkuulla donitsi!" Haeskelin projektiini henkistä tukea myös eräältä paikalliselta mestarilta, jolta sainkin useita hyödyllisiä neuvoja:

"Kriputaikinan teosa kannattaa käyttää hapantunutta kermaa; siitä tullee parhaat krivut. Jos vanahaa kermaa ei oo saatavilla, kuohukerman voi hapattaa lissäämällä siihen esimerkiksi muutaman pisaran etikkaa tai vaikka jukurttia tai jotaki muuta hapanta."
"Kriputaikinan pittää olla mahollisimman löysää. Jos siihen laittaa liikaa jauhoja, niistä tullee kovia ja tiiviitä. Sillon taikina on kohillaan, ku sitä on vähä hankala leipua."
"Taikinan voi tehä valamiiksi jo eellisenä iltana; sillon siihen ei tarvi läträtä niin hirviästi jauhoja, ku jääkaapisa ne jauhot vähä turpuaa yön aikana."
"Taikina taputellaan leivinpöyvälle levyksi. Kannattaa taputella varovasti, ettei se kovin tarttuis kiinni siihen. Sitte levystä painellaan niitä kripuja esimerkiksi juomalasilla. Ja jokkaisen keskelle painetaan reikä jollaki pienemmällä; ennen vanahaan tähän tarkotukseen on käytetty viinapullon korkkia."
"Krivut paistetaan kuumasa rasvasa. Minä ruukaan käyttää rypsiöljyä, mutta mikä tahansa paistamisseen soveltuva rasva käy. Loppuvaiheesa, ku rasva alakaa olleen ihan tummaa kaikesta siihen palaneesta jauhosta sun muusta, niin sillon kannattaa olla tarkkana; krivut pallaa hetkesä mustiksi."
"Kripuja ei missään nimesä saa pyöritellä sokerisa!"

Näillä evästyksillä meikäläinen ryhtyi kripujen tekoon. Ihan ensimmäiseksi otin sammutuspeitteen käsien ulottuville, sillä pari rasvapaloa kokeneena (yksi tulityökurssilla, yksi aidoissa olosuhteissa - tosi karmea kokemus) en halua ottaa minkäänlaisia riskejä. Ja muuten, pahoitteluni huonolaatuisista kuvista; uusi fancy älypuhelimeni on huollossa, joten täytyy nyt sinnitellä pari viikkoa vanhalla luurilla. Sitten vain taikinaa tekemään.

Raahen krivut
1 lasi kuohukermaa (mielellään hapanta eli vanhaksi käynyttä)
1 lasi sokeria
1 lasi munia
ripaus suolaa
2 tl kardemummaa
2 tl leivinjauhetta (tai 1,5 tl soodaa, mikäli käytetään hapankermaa)
vehnäjauhoja sen verran, että taikina leipoutuu
kookosrasvaa tai rypsiöljyä paistamiseen


Sekoita kerma, sokeri ja munat keskenään.

Lisää mausteet, leivinjauhe ja vehnäjauho. Jätä taikina löysähköksi.

Taputtele taikina leivinpöydälle ohuehkoksi levyksi (noin 1 cm), ja painele siitä juomalasilla tai muulla pyöreällä esineellä kripuja. Taikinaa ei tarvitse kohottaa.

Tee jokaisen krivun keskelle reikä esimerkiksi viinapullon korkilla.

Kuumenna rasva kattilassa, ja paista krivut molemmilta puolilta kauniin kullanruskeiksi.

Krivut ovat parhaimmillaan tuoreina ja lämpiminä, mutta ne säilyvät hyvin jääkaapissa ja pakastimessa.

Noudatin ohjetta tunnollisesti. Koska kuohukermani ei ollut tietenkään hapantunut (parasta ennen -päivä oli mennyt vasta vähän aikaa sitten), lisäsin kerman joukkoon hieman creme fraischea. Käytin 2 dl:n vetoista juomalasia mittakuppina, ja siihen mahtui tasan neljä kananmunaa. :) Ainekset yhteen ja avot - helppoa! No joo, mutta sitten alkoi se vaikein vaihe, nimittäin jouhojen kanssa läträäminen. Lisäsin jauhoja taikinaan vähän kerrallaan, jotta taikinasta ei vain tulisi liian kovaa. Jauhoja, sekoitus, jauhoja, sekoitus. Hmmm, liisteriä. Toistelin mielessäni mestarin neuvoja: "Sillon taikina on kohillaan, ku sitä on vähä vaikia leipua." Lisää jauhoja, sekoitus... edelleen liisteriä. Kauhistelin jauhojen määrää; niitä meni taikinaan varmaan ainakin litra. Kun tekele vihdoin ja viimein alkoi osoittaa merkkejä kulhon reunoilta irtaantumisesta, päätin sen olevan valmista. Ei yhtään enempää jauhoja! Skeptisissä tunnelmissa kaavin taikinan kulhosta leivinpöydälle; miten ihmeessä liisteristä saisi leivottua kripuja?

Leivinpöydälläkään ei auttanut säästellä jauhoissa; huomasin nopeasti, että kaikki mikä on kosketuksissa taikinan kanssa, kannattaa pyöräyttää reiluissa jauhoissa. Sain jollain konstilla taputeltua taikinasta levyn, ja sitten kokeilin painella siitä ympyröitä oluttuoppia apuna käyttäen. Reikien teossa käytin perinteitä kunnioittaen viskipullon korkkia. Taikina meinasi jatkuvasti tarttua pöytään kiinni, mutten antanut sen häiritä. Kyllähän tässä nyt muutamat krivut pyöräytetään. Ja sitten, homma alkoi yhtäkkiä sujua! Kun taikinalevy sai vähän aikaa levätä pöydällä (kuumensin kookosrasvaa ja paistoin koepalaa), se muuttui huomattavasti helpommin hallittavaksi. Toki se meinasi edelleen tarttua kaikkeen mahdolliseen, mutta työ ei enää tuntunut toivottomalta.

Kripujen paistaminen on helppoa; se ei oikeastaan eroa mitenkään munkkien paistamisesta. Tosin taikina saattaa jumahtaa reikäkauhaan kiinni, ja kannattaa olla tarkkana etteivät leivonnaiset paistu ylikypsiksi; havaintojeni mukaan krivut ovat parhaimmillaan melko vaaleanruskeina, juuri ja juuri kypsinä, jolloin rapsakan pinnan alta löytyy pehmeä ja ilmava sisus. Taikinastani tuli noin 15 kripua.  

Kaikkinensa kripujen leipominen oli palkitseva kokemus. Siinä on omat haasteensa, mutta missään nimessä työ ei ole mitenkään mahdoton; onnistuminen taitaa olla kiinni lähinnä leipurin kärsivällisyydestä ja hermoista. Nam, tänä viikonloppuna meillä herkutellaan Raahen krivuilla! :P

- Anna -

Ja lopuksi vielä pari sanaa kuuman rasvan käsittelystä. Uppopaistaminen ja muu kuuman rasvan kanssa läträily on aikuisten hommaa. Jos jotakin sattuu, vahingot voivat olla todella vakavia. Kuumaan rasvakattilaan ei ikinä - missään tilanteessa - kaadeta vettä. Vesi saa rasvan räjähtämään jopa kymmeniä metrejä korkeaksi, joka puolelle sinkoutuvaksi tulipatsaaksi - joka polttaa naamasi ja pilaa keittiösi. Jos rasvakattila syttyy palamaan, palo tukahdutetaan joko sammutuspeitteellä, kattilankannella tai muulla palamattomalla materiaalilla. Ja toinen tärkeä asia. Käytettyä rasvaa ei saa kaataa tiskialtaaseen tai wc-pyttyyn, sillä jähmettyessään rasva tukkii viemärin. Rasva jäähdytetään kunnolla, minkä jälkeen se voidaan laittaa kompostiin tai biojätteisiin. Vaihtoehtoisesti rasvan voi pakata tiiviisti esimerkiksi öljypulloon, ja hävittää sekajätteisiin.

Perinteinen mansikkakakku

Kun pakastaa talven varalle ison laatikollisen mansikoita, on siinä ohessa tietysti leivottava (ainakin yksi) mansikkakakku. Meinasin aluksi tehdä juustokakun, mutta kiireessä päädyin kuitenkin perinteiseen kermatäytekakkuun. Sehän on yksinkertaista mutta ihanaa kesäherkkua, ja passaa hyvin tänne blogiinkin.

Perinteinen mansikkakakku

Täytekakkupohja

4 munaa

1 ½ dl sokeria

1 dl perunajauhoja

1 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

Täyte:

noin 1 dl vettä + puserrettua sitruunamehua kostutukseen

reilusti mansikkasurvosta

1 prk maitorahkaa tai creme fraischea

3 dl kuohu- tai vispikermaa

sokeria ja vaniljasokeria maun mukaan

Koristelu:

3 dl vispikermaa 

sokeria ja vaniljasokeria maun mukaan

mansikoita viipaloituna + yksi kokonainen mansikka kakun keskelle 

(hieman pähkinärouhetta reunoille)

Voitele ja korppujauhota kakkuvuoka. Neljän munan kakkuun sopivan kokoinen vuoka on noin 3 litran vetoinen. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Vaahdon tulee olla niin paksua, että vatkaimesta valuvalla taikinalla pystyy piirtämään kahdeksikon taikinan pinnalle. Sekoita kuivat aineet keskenään, ja siivilöi ne munasokerivaahtoon varovasti sekoittaen, eli nostellen taikinaa kauhalla tai vastaavalla kulhon reunoilta keskelle. Kaada taikina kakkuvuokaan. Paista uunin alatasossa 175 asteessa noin 30 minuuttia. Tarkista kypsyys sukkapuikolla tai hammastikulla. Kumoa valmis kakkupohja leivinpaperin päälle hieman jäähtyneenä. 

Leikkaa kakkupohja kolmeen kerrokseen pitkällä leipä- tai kokkiveitsellä. Aseta pohjimmainen kakkulevy tarjoilulautaselle. Lautasen ja kakun väliin kannattaa leikata hieman kakkua suurempi leivinpaperin palanen sitomaan kosteutta. Näissä kuvissa näkyvää paperista kakkupaperia en suosittele, ainakaan yksistään; se hajoaa muhjuksi kakun kosteuden vaikutuksesta, ja jää ikävästi hampaiden väliin syödessä. 

Kostuta pohja vedellä, johon on puristettu tuoretta sitruunamehua. Halutessasi voit käyttää myös vaikkapa omenamehua. Kakkua kostuttaessa kannattaa muistaa, että kosteus valuu alaspäin. Niinpä kakun alaosaa ei tarvitse kostuttaa ihan niin runsaalla kädellä kuin yläosaa. Mansikkakakussa täyte on melkoisen kostea jo itsessään, joten varo ylikostuttamasta kakkua. Vatkaa täytteen kerma vaahdoksi; sekoita joukkoon maitorahka (myös ranskankerma tai smetana käy hätätapauksessa) ja mausta sokerilla + vaniljasokerilla. Levitä pohjan päälle reilusti mansikkasurvosta ja kermarahkaa. 

Nosta kakun seuraava kerros päälle, kostuta ja täytä. Nosta kansi päälle ja kostuta sitä hillitysti. Mikäli mahdollista, aseta kakun päälle jokin paino (itse käytin muovipussiin pantua Shakespearea), ja laita se joksikin aikaa kuvun alle jääkaappiin maustumaan. Itse täytin kakun illalla, ja koristelin sen seuraavana päivänä.

Kakun koristelua varten, viipaloi mansikat pystysuunnassa ohuehkoiksi viipaleiksi. Säästä kaunein yksilö kokonaiseksi ; se tulee kantoineen päivineen kakun keskelle. Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta sokerilla + vaniljasokerilla. Lusikoi kermavaahto pursotinpussiin, johon on kiinnitetty tähtitylla. Myös pieni pakastepussi tai vastaava kelpaa; itsellä oli hukkunut pursotinpussista tyllan kiinnitysrengas johonkin Onnun leikkeihin, joten hyödynsin menestyksellisesti pakastepussia. Siisti kakun reunat tarvittaessa veitsellä. Levitä kermavaahtoa ohuehko kerros kakun päälle ja reunoille. 

Asettele mansikat kakun päälle; aloita asettamalla mansikkaviipaleet kakun reunan ympärille, ja lähde  etenemään keskustaa kohti. Mansikkaviipaleet saavat tulla hieman pystyyn ja limittäin, vähän niin kuin kävyssä ne siemenhetulat. Keskelle tulee se yksi kokonainen mansikka. Pursota seuraavaksi kermavaahtoa kakun reunoille. Kannattaa edetä alhaalta ylöspäin, ja kiertää reuna järjestelmällisesti ympäri. Tyylikkään loppusilauksen mansikkakakkuun saa ripottelemalla hieman pähkinärouhetta kakun reunoille. Halutessaan kakun pinnan voi myös viimeistellä vedestä, sokerista ja liivatelehdistä keitetyllä kiilteellä. 

Hanna-tädin kakut

Tänään päätin juhlistaa aurinkoista kesäpäivää leipomalla perinteisiä raahelaisia pikkuleipiä, Hanna-tädin kakkuja. Niiden ohjetta ei löydy Kokki-Kirjasta, joten nappasin reseptin Raahen matkailuoppaiden sivuilta. Matkailuoppaat tietävät kertoa, että nämä mainiot pikkuleivät ovat erään raahelaisen kotiäidin, Hanna Renbäckin innovaatio, joka on sittemmin tullut tunnetuksi kaikkialla maassamme. Eikä ihme; ne ovat hyviä, helppoja ja nopeatekoisia. Hanna-tädin kakkuja leivottiin lapsuudenkodissani ja mummulassani ahkerasti, ja muistaakseni ne olivat ensimmäinen leipomus, josta suoriuduin pikkutyttönä ihan itse.